Kiinalainen horoskooppi on 12 eläimeen perustuvasta kiinalaisen astrologian haarasta käytettävä termi, jolla pyritään kuvaamaan ihmisiä ja heidän elämänsä osa-alueita eläinten ominaisuuksien avulla. Jokainen eläin toistuu 12 vuoden välein eri elementtien kera, minkä lisäksi myös kuukausille, päiville ja tunneille löytyy omat eläimensä. Tällä sivulla käymme lyhyesti läpi, miten tämä kaikki toimii.
Kiinan horoskooppimerkit
Kiinalainen horoskooppi – alkuperä ja merkitys
Kiinalainen horoskooppi on käytännössä termi, jota käytetään kiinalaisen astrologian 12 eläimeen pohjautuvasta haarasta. Lyhyesti sanottuna kyseessä on selitysmalli, jonka avulla pyritään kuvailemaan ja luonnehtimaan ihmisiä eläinten ominaisuuksien kautta.
Periaatteessa sanan horoskooppi, joka on peräisin kreikan kielen sanoista hora (tunti) ja skopos (seuranta), käyttäminen kiinalaisten astrologian kohdalla on väärin, koska kyseisellä termillä tarkoitetaan taivaankappaleiden sijaintia kuvaavaa karttaa tietytllä hetkellä. Koska termi on kuitenkin vakiintunut populääriastrologiaan, käytetään sitä myös eläintulkinnoissa.
Kiinalaisesta horoskoopista ja eläinnimityksistä on löydetty ensimmäisiä viittauksia jo 200–300 eaa., mutta näissä viittauksissa eläimet ovat hieman erilaisia ja niillä kuvataan tavallisten ihmisten sijaan rikollisten ominaisuuksia. Nykymuotoinen kiinalainen horoskooppi sen sijaan mainitaan ensimmäisen kerran 600-luvulta peräisin olevissa lähteissä.
Itse eläinmerkkien mytologiasta löytyy useita variaatioita. Yleisin niistä liittyy Buddhaan, joka kutsui kaikki eläimet luokseen olleessaan lähdössä pois maan päältä. Tuohon kutsuun vastasivat vain ne 12 eläintä, jotka ovat yhä edelleen osa kiinalaista horoskooppia.
Kiinalainen horoskooppi ja eläimet
Kiinalainen horoskooppi koostuu siis 12 eläimestä, jotka on liitetty 12 maalliseen oksaan, vanhaan kiinalaiseen ajanlaskumerkistöön. Tässä kaikki nuo eläimet taulukkomuodossa:
| Maallinen oksa | Eläin | Vakiintunut suomennos | Elementti | Yinyang |
| 子 | 鼠 | Rotta | Vesi | Yang |
| 丑 | 牛 | Härkä | Maa | Yin |
| 寅 | 虎 | Tiikeri | Puu | Yang |
| 卯 | 兔 | Jänis | Puu | Yin |
| 辰 | 龍 | Lohikäärme | Maa | Yang |
| 巳 | 蛇 | Käärme | Tuli | Yin |
| 午 | 馬 | Hevonen | Tuli | Yang |
| 未 | 羊 | Vuohi | Maa | Yin |
| 申 | 猴 | Apina | Metalli | Yang |
| 酉 | 雞 | Kukko | Metalli | Yin |
| 戌 | 狗 | Koira | Maa | Yang |
| 亥 | 豬 | Sika | Vesi | Yin |
Kaikilta näiltä eläimiltä löytyy oma elementtinsä sekä yinyang-määreensä. Tässä kaikki nuo elementit ja niiden merkitykset:
- Tuli: Aktiivinen, energinen, itsekäs ja impulsiivinen
- Metalli: Itsekäs, itsenäinen, lujaluonteinen ja itsepäinen
- Puu: Luotettava, organisoija, täsmällinen ja sitkeä
- Maa: Älykäs, järjestelmällinen, vakaa ja ahkera
- Vesi: Suoriutuja, huomaavainen ja delegoija
Tässä puolestaan tietoa siitä, mitä yinyang-määreet tarkoittavat:
- Yin-määre: Introvertti, feminiininen, passiivinen, rauhallinen ja pehmeä
- Yang-määre: Ekstrovertti, aktiivinen, kova, liikkuva ja maskuliininen
Jokaiselle eläinhoroskoopille löytyy niin vuosi, kuukausi, päivä kuin jopa tuntikin.
Kiinalainen horoskooppi vuositaulukko
Vuosieläin katsotaan aina jokaisen ihmisen syntymävuodesta huomioiden sen, että vuosi alkaa aina helmikuussa. Jokainen eläinmerkki toistuu aina 12 vuoden välein, sama eläin yhdessä saman elementin kanssa toistuu taas 60 vuoden välein.
Esimerkiksi yksi metallitiikerin vuosi on 1950 ja siitä seuraava 2010. Yksi tulihevosen vuosi taas on 1966 ja seuraava 2026, ja niin edelleen. Vuosiluvun viimeinen numero kertoo aina sen, mistä elementistä on kyse:
- 0 ja 1 = Metalli
- 2 ja 3 = Vesi
- 4 ja 5 = Puu
- 6 ja 7 = Tuli
- 8 ja 9 = Maa
Tässä tarkempi vuositaulukko (vuodet 1980–2026), joka kertoo sen, mikä eläin on suunnattu millekin vuodelle:
- Rotta: 1984, 1996, 2008, 2020
- Härkä: 1985, 1997, 2009, 2021
- Tiikeri: 1986, 1998, 2010, 2022
- Jänis: 1987, 1999, 2011, 2023
- Lohikäärme: 1988, 2000, 2012, 2024
- Käärme: 1989, 2001, 2013, 2025
- Hevonen: 1990, 2002, 2014, 2026
- Vuohi: 1991, 2003, 2015
- Apina: 1980, 1992, 2004, 2016
- Kukko: 1981, 1993, 2005, 2017
- Koira: 1970, 1982, 1994, 2006, 2018
- Sika: 1971, 1983, 1995, 2007, 2019
Kuukausi-, päivä- ja tuntieläin
Vuosieläinten lisäksi kiinalainen horoskooppi voi määrittää myös kuukausieläimen. Tämä kuukausimerkki määräytyy puhtaasti kiinalaisen syntymäkuukauden mukaan. Jos vuosieläin on peräisin kuukalenterista, myös kuukausieläimen on oltava sieltä. Sama pätee aurinkokalenterin kohdalla.
Kuukausieläin kertoo siitä, minkälainen ihmisen suhde on hänen lähiympäristöönsä, eritoten omiin vanhempiin, sisaruksiin ja muuhun perheeseen. Kuukausieläin edustaa myös työuraa.
Tässä eri kuukausien eläimet:
- Tammikuu: Härkä
- Helmikuu: Tiikeri
- Maaliskuu: Jänis
- Huhtikuu: Lohikäärme
- Toukokuu: Käärme
- Kesäkuu: Hevonen
- Heinäkuu: Vuohi
- Elokuu: Apina
- Syyskuu: Kukko
- Lokakuu: Koira
- Marraskuu: Sika
- Joulukuu: Rotta
Määrittelyjä löytyy vuosien ja kuukausien lisäksi myös päiville ja tunneille.
Päivämerkki määräytyy jiazi-kalenterista. Tämän merkin löytää helpoiten internetin avulla hyödyntämällä neljän pilarin laskentaohjelmaa. Päivämerkki kertoo sen, millainen ihminen kokee oikeasti olevansa julkisuuskuvaan (vuosi ja kuukausi) verrattuna. Lisäksi se edustaa henkilökohtaisia suhteita, mukaan lukien avioliittoa.
Tuntimerkki saadaan puolestaan selville syntymähetken kiinalaisen tunnin kautta. Yksi kiinalainen tunti vastaa kahta länsimaista tuntia, joten vuorokaudesta löytyy vain 12 tuntia.
Jotta tuntieläimen saa selville, pitää standardiaika muuttaa paikalliseen aikaan. Jos syntymäajan hetkellä on ollut käytössä kesäaika, pitää viralliseen syntymätuntiin laittaa päälle vielä yksi tunti lisää. Vuorokausi alkaa aina klo 00.00.
Tuntieläimen tarkoitus on edustaa ihmisen sisintä, jota pyritään piilottelemaan muilta. Tähän lukeutuvat esimerkiksi lapset ja seksielämä.
Tällaiset ovat tuntieläinten kellonajat (paikallista aikaa):
- Klo 23–01: Rotta
- Klo 01–03: Härkä
- Klo 03–05: Tiikeri
- Klo 05–07: Jänis
- Klo 07–09: Lohikäärme
- Klo 09–11: Käärme
- Klo 11–13: Hevonen
- Klo 13–15: Vuohi
- Klo 15–17: Apina
- Klo 17–19: Kukko
- Klo 19–21: Koira
- Klo 21–23: Sika
Tässä esiteltynä, millainen kiinalainen horoskooppi on. Jos haluat tutustua “perinteisiin” horoskooppeihin ja niiden intiimiin puoleen, kurkkaa seksihoroskooppi sivuiltamme!